Hei!

Selainversiosi on vanhentunut. Ole hyvä ja lataa uudempi versio selaimesta.

Kananpojan siivellä Intiaan

Kananpojan siivellä Intiaan

Nyt pääset helposti makumatkalle Intiaan, sillä Kariniemellä on suositun kanakorman lisäksi peräti kolme uutta intialaista kanatuotetta. Lue lisää butter chickenistä, tikasta ja currysta sekä siitä, miten tuunasimme näitä perinteisiä intialaisia reseptejä suomalaisille maistuviksi kanaherkuiksi.

Kariniemen Kananpojan Butter chicken

Butter chicken syntyi 1900-luvun alkupuolella, kun intialainen Lal Gujral pähkäili, mihin käyttäisi tandoorikanasta ylijääneet palaset. Hän keksi pehmentää kuivahtaneet kanapalat kastikkeessa, jossa oli pääasiassa tomaatteja, voita ja kermaa. Mukana oli vain hieman mausteita – intialaisittain ilmaistuna. Lusikallinen chiliä, suolaa ja pikkuisen kuminaa.

Resepti levisi kuin häkä, ensin ympäri Delhiä ja lopulta koko maailmaan. Nykyään jokainen intialainen ravintola tarjoilee omaa versiotaan butter chickenistä. Jos haluat noudattaa alkuperäistä reseptiä tismalleen, on sinun valmistettava ensin tandoorikanaa ja sitten jatkettava siitä saatavien kanapalojen mehevöittämistä butter chicken -kastikkeella. Useimmille kokeille tärkeintä on kuitenkin reseptin herkullisen ytimen säilyttäminen: tomaatin ja maitotuotteiden suussa sulava yhteismaku, jonka miedot mausteet päästävät tarpeeksi hyvin esiin.

Myös Kariniemen Kananpojan Butter chickenissä maistuvat tomaatti, voi ja kerma, mutta tuote on kehitetty täysin maidottomaksi, jotta se sopisi mahdollisimman monelle. Jos sinä voit huoletta nauttia maitotuotteista, suosittelemme turkkilaisen jogurtin ja sulatetun voin lisäämistä vuokaan kypsennyksen loppuvaiheessa täydellisen makuelämyksen saavuttamiseksi.

Butter chicken Kariniemen tapaan


Kariniemen Kananpojan Paistisuikale Intian curry

Kun britit asettuivat Intiaan, he eivät voineet olla ihastumatta maan runsaaseen makumaailmaan. He nimesivät maistamansa makoisat kastikkeet curryksi, tamilin kielen sanan ”kari” mukaan, joka tarkoittaa kastiketta. Jotta myös pohjoisessa olisi mahdollisuus herkutella intialaisella ruoalla, alettiin valmistaa niin ikään curryn nimellä kulkevia maustesekoituksia. Curry saattaa sisältää mitä tahansa intialaisia mausteita, mutta useimmiten siihen kuuluu ainakin korianteria, kurkumaa ja juustokuminaa eli jeeraa. Näistä kolmesta korianteri ja kurkuma ovat mukana myös Kariniemen Kananpojan Paistisuikale Intian curryssa.

Monet samat mausteet säväyttävät Kariniemen Intian curryssa ja Kariniemen Butter chickenissä. Jos siis Butter chicken saa makunystyräsi hyrräämään, suosittelemme kokeilemaan myös Intian currya – ja tietysti toisinpäin. Intian currylla on kuitenkin oma herkullinen arominsa, josta osan se saa käristyessään pannulla. Pienikokoiset suikaleet ovat maustuneet niin läpikotaisen meheviksi, että ne eivät kaipaa sen kummempaa tuunausta. Paistisuikale Intian curryyn ei siis tarvitse lisätä jogurttia eikä voita, vaan ne kannattaa vain pyöräyttää pannulla ja kypsentää kaveriksi vaikka kasviksia.

Kariniemen currykanaa
 

 
Kariniemen Kananpojan Fileesuikale Intian tikka

Chicken tikka on intialainen klassikkoresepti, jossa kanapalat marinoidaan jogurtissa ja paistetaan sitten vartaassa tandooriuunissa. Länsimaissa vielä suurempaan suosioon nousi chicken tikka masala, johon on lisätty masala- eli maustekastike. Myös Kariniemen Kananpojan Fileesuikale Intian tikkaan kuuluu maukas masalakastike.

Tikka masalan alkuperä on kiistelty. Suosituin tarina kertoo sen syntyneen glasgowlaisessa ravintolassa. Asiakas valitti kanansa olevan liian kuivaa, joten pakistanilainen kokki Ali Ahmed Alsam lisäsi ruokaan tomaattikeittoa ja mausteita. Asiakas ihastui ikihyviksi ja palasi yhä uudestaan tilaamaan saamansa herkkuaterian.

Masala tarkoittaa sananmukaisesti mausteita, ja voi siis periaatteessa sisältää mitä makuja hyvänsä. Koska perinteinen tikka tarjoillaan yleensä korianterin, sitruunan ja sipulin kanssa, nämä kolme ovat mukana Kariniemen Kananpojan Fileesuikale Intian tikkaan tarkkaan valituissa mausteissa. Lisäksi maussa korostuvat muun muassa inkivääri sekä raikas appelsiini. Jogurtti sen sijaan on jätetty pois, jotta tuote maidottomana sopisi mahdollisimman monelle. Halutessasi voit lisätä sitä suikaleisiin samalla kun paistat ne. Jogurtilla tai ilman, sopusointuiset intialaiset makuvivahteet tekevät Intian tikka -fileesuikaleista mainion ruoan nautittuna yhdessä vaikkapa riisin kera.

Kariniemen kanaa tikka

 


Herkullista makumatkaa Intiaan! Kun matkakuume yllättää, muista myös supersuosittu Kariniemen Kananpojan Uunivalmis Kanakorma, josta saat helposti tuunattua myös tulisemman version.