MEHEVÄÄ MAKUA PAISTILEIKKEISTÄ
Kariniemen paistileikkeet valmistuvat nopeasti ja hurmaavat herkullisella maullaan.
Maailman Parasta
Kariniemen omalta kotitilalta saa kaikin puolin maailman parasta kanaa. Vastuullisohjelma takaa, että huomioimme kaiken oleellisen, eli kotitilan, ympäristön, maun ja ravitsemuksen.
Oletko kanafani?
Ajankohtaiset reseptivinkit ja muut kuumat kotkotukset Facebookista
Ympäristöohjelma Euran tuotantolaitoksella
Kariniemen kotitilan ympäristön suojelun tavoitteena on vähentää päästöjä ilmakehään, vesistöön ja maaperään. Toiminnan jatkuvalla parantamisella vaikutetaan energian ja veden kulutukseen, jäteveden ja jätteiden määrään ja laatuun sekä sisäisen henkilöliikenteen ja kuljetusten aiheuttamiin päästöihin.
Kananpojan koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset rehun kasvatuksesta tuotteiden kuljetukseen ovat suhteellisen pienet. Kananpoika on hyvä jälkeläisten tuottaja ja se kuluttaa vähän rehua per tuotettu lihakilo. Hyvinvoiva lintu käyttää rehun tehokkaasti hyödykseen kasvattaen lihasmassaansa ja tuottaen mahdollisimman vähän lantaa.
Kariniemellä kotitilallisia kannustetaan ahertamaan pitäen ympäristö päällimmäisenä mielessään. Esimerkiksi Ihalan kotitilalla kanaloiden lämmitys tuotetaan 100 % bioenergialla.
Kotimaista bioenergiaa
Tutustu, milten uusiutuvia energialähteitä hyödynnetään Kariniemen kotitilalla.
Katso videoKariniemen Euran tuotantolaitoksella on käytössä ISO 14001 - ympäristönhallintajärjestelmä. Työntekijöitä koulutetaan ympäristöasioihin ja heitä innostetaan kehitysideoiden luomiseen.


