Nämäkö happamia, sanoi kananpoika limeteistä

Nämäkö happamia, sanoi kananpoika limeteistä

Raikas lime-korianteri on tänä syksynä valloittanut myös kananpojan fileesuikaleet. Tässä lähes kaikki, mitä olet ehkä joskus halunnut tietää limestä.

Limettipuu on pensasmainen sitruspuu, joka kantaa ruoanlaitossa suosittuja hedelmiä. Nämä hedelmät muistuttavat sitruunaa, mutta ovat pienempiä ja vihreämpiä. Ne eivät kuitenkaan ole raakoja sitruunoita, vaan aivan oma lajinsa. Täysikasvuinen lime on halkaisijaltaan kolmesta kuuteen senttiä happamenraikasta hedelmälihaa.

Kielitoimisto on yrittänyt jo kymmeniä vuosia saada suomalaisia puhumaan limetistä, joka olisi helppo taivuttaa suomen kielioppisääntöjen mukaan. Suomalaiset haluavat selvästi haastetta elämäänsä, sillä he suosivat itsepintaisesti englanninkielistä lainasanaa lime. Kariniemen aina suomalainen kananpoika seuraa tässä kansalaistovereittensa esimerkkiä. Siksi yksi tämän syksyn uutuutemme on nimeltään Kariniemen Kananpojan Fileesuikale lime-korianteri.

Lime on kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Vaikka sitä nykyisin kasvatetaan koko trooppisten leveyspiirien leveydeltä, vetää limen aromi mielen herkästi aasialaisen keittiön suuntaan. Kokatessa limestä käytetään useimmiten sen mehua tai raastettua kuorta. Kariniemen Kananpojan Fileesuikaleita varten limen mehu yhdistetään korianteriin, valkosipuliin, paprikaan ja muutamiin muihin huolella valittuihin aineksiin.

Lime on muiden sitrushedelmien tapaan erinomainen C-vitamiinin lähde. 1800-luvulla Britannian merivoimien suuri salaisuus oli limettien naposteleminen pitkien laivamatkojen aikana keripukin ehkäisemiseksi. Tästä brittiseilorit saivat lempinimen ”limey”, joka kuin sattumalta rimmaa paikallisen manauksen ”blimey” kanssa. Nykyhedelmisti voi hyödyntää limen tarjoamaa C-vitamiinibuustia torjumaan paitsi keripukkia, myös hieman yleisempää sairautta nimeltä flunssa.

Limen kauniinsävyinen pinta on antanut nimensä myös suositulle värille. Erityisesti miehille tiedoksi: sisustuksesta puhuttaessa lime tarkoittaa vihreää, ruoasta puhuttaessa taas makua, joka sopii erinomaisesti kanan kanssa. Se ei peitä kananpojan omaa aromia vaan raikastaa sitä, ja tuo samalla sopivan ripauksen happamuutta. Kypsennettynä Kariniemen Kananpojan Fileesuikale lime-korianteri ei ole enää hapan, mutta ei myöskään makea. Vaan juuri sen makuinen kuin nimi lupaa.

Brasilialaisten kansallisdrinkissä caipirinhassa limen happamuus neutraloi mukavasti alkoholin karvauden. Suomalaisillekin limen nauttiminen alkoholin kyytipoikana on yhä tutumpi tapa. Limettinen nautintojuoma tuo kuitenkin mukanaan muitakin vaaroja kuin alkoholin perinteiset haittavaikutukset. Limen mehu reagoi auringon ultraviolettisäteilyin kanssa saaden aikaan kemiallisen reaktion, joka voi aiheuttaa vakavia polttamia. Uima-altaalla naukkaillun caipirinhan on siis parempi päätyä suuhun kuin iholle! Kaikin puolin terveellisempi tapa nauttia limen hedelmäisestä raikkaudesta on heittää pannulle Kariniemen Kananpojan Fileesuikaleet lime-korianteri.

Mitä sanot, lähdetäänkö limettiin?