Cobb-salaatti

Cobb-salaatti

icon star
icon star
icon star
icon empty star
icon empty star
Arvostele!

Amerikkalainen cobbin salaatti on erinomainen lounas – kevyt ja samalla ruokaisa. Reseptiin kuuluu perinteiseen tapaan sekä broileria että pekonia. Asettele ainekset klassisen cobb-salaatin tyyliin riveiksi tai sekoita keskenään.

30 min

4 annosta

  • Liedelle Liedelle
  • Grilliin Grilliin

Valmistusaineet

1 pkt Kariniemen Kananpojan Minuuttipihvi® maustamaton 690 g

1 pkt HK Amerikan pekoni® original
2 keitettyä kananmunaa lohkoina
2 kypsää avokadoa viipaloituna
250 g kirsikkatomaatteja puolitettuina
1 punasipuli pieninä kuutioina
70 g sinihomejuustoa murennettuna
100 g jääsalaattia 

Kastike:
¼ dl vaaleaa balsamicoa
½ dl hyvää oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
1 tl vahvaa sinappia
½ tl suolaa
¼ tl mustapippuria


Resepti

Valmista ensin kastike. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset kulhoon ja vatkaa voimakkaasti.
Paista pekoniviipaleet kypsiksi pannulla tai uunissa, anna jäähtyä ja leikkaa tai murenna reiluiksi paloiksi.
Paista tai grillaa Minuuttipihvit, mausta suolalla ja mustapippurilla.
Leikkaa kypsät Minuuttipihvit suikaleiksi.
Sekoita varovasti kaikki ainekset yhteen kastikkeen kanssa ja tarjoile.

  • Ei lisättyä natriumglutamaattia Ei lisättyä natriumglutamaattia
  • Gluteeniton Gluteeniton