Kananpojan Hunajasiivet ja meloni-couscous
Kanansiivistä saat ihanan broileriaterian, kun laitat niiden kylkeen herkullisen couscous-salaatin. Voit valmistaa sen jo hyvissä ajoin valmiiksi ja toivottaa vieraat tervetulleeksi siipipalojen tuoksussa.
3-4 annosta
-
Uuniin
Valmistusaineet
1 pkt Kariniemen Kananpojan Hunajasiivet 700 g
tai 1 pkt Kariniemen Kananpojan Liekkisiivet®
2 dl vettä
1 rkl kasvisfondia (tai ½ kasvisliemikuutio)
2 dl couscousia
½ dl oliiviöljyä
200 g fetajuustoa
3 dl vesimelonia
1 avokado
1 ruukku basilikaa
mustapippuria myllystä
yhden limen
suolaa tarvittaessa
Resepti
Kypsennä Kananpojan Hunajasiivet uunissa leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 200-225 asteessa noin puolen tunnin ajan, kunnes ne ovat saaneet kauniin värin.
Kiehauta kasvisfondilla maustettu vesi. Sammuta liesi ja lisää couscous. Anna couscousin turvota muutaman minuutin ajan. Sekoita joukkoon oliiviöljy ja painele couscous-jyvät lusikalla irtonaisiksi. Paloittele ruokaan fetajuusto, vesimeloni ja kuoresta koverrettu ja kuutioitu avokado. Leikkaa mausteeksi vielä tuoretta basilikaa ja rouhi joukkoon mustapippuria. Purista couscousin päälle limen mehu ja tarkista ruoan maku. Lisää tarvittaessa suolaa.
Tarjoa maukas salaatti hunajasiipien kanssa.
-
Ei lisättyä natriumglutamaattia
-
Runsasproteiininen