Kung Pao – Setsuanin pähkinäisen tulista
Kolmen pippurin kombo broilerin seurana. Setsuanilaisen keittiön klassikko kung pao -kana ei ainakaan kiinalaisen ruuan ystäville esittelyjä kaipaa. Kananpojan paistileikkeet kolmen erilaisen pippurin kanssa takaavat sen, että annoksessa piisaa tulisuutta ja nyansseja. Tämä resepti on kirjasta Kana - kaikki kananpojasta.
4 annosta
-
Liedelle
Valmistusaineet
1 pkt Kariniemen Kananpojan Paistileike 600 g
2 rkl soijakastiketta
1 rkl riisietikkaa
3 tl perunajauhoja
1 tl merisuolaa
1,5 rkl chililastuja
3 rkl kasvisöljyä
1 tl murskattuja setsuaninpippureita
1 tl mustapippuria myllystä
6 valkosipulinkynttä
3 cm:n pala inkivääriä hienonnettuna
kourallinen paahdettuja maapähkinöitä
Kastike:
1 rkl perunajauhoja
3 rkl soijakastiketta
1 rkl riisietikkaa
1 rkl sokeria
1 rkl seesamiöljyä
1 dl vettä
Resepti
Leikkaa paistileikkeet parin sentin kokoisiksi paloiksi. Yhdistä kulhossa soija, etikka, perunajauhot, suola ja tilkka vettä. Sekoita tasaiseksi ja laita kanapalat kulhoon. Anna marinoitua tunnin ajan.
Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset toisessa kulhossa.
Katkaise chilit ja karista siemenet pois. Pilko renkaiksi. Lämmitä öljy kuumaksi pannulla (tai wokissa) ja lisää chilit, setsuaninpippuri ja mustapippuri. Paista muutama sekunti jatkuvasti sekoittaen. Kaada pannulle kanapalat marinadeineen ja paista, kunnes palat eivät enää takerru toisiinsa kiinni. Lisää valkosipuli, inkivääri ja kevätsipuli. Paista jatkuvasti sekoittaen, kunnes kanapalat ovat kypsiä, 6-7 minuuttia.
Kaada lopuksi pannulle kastike ja jatka sekoittamista. Kun kastike alkaa saostua, lisää maapähkinät ja sekoita hyvin.
Tarjoa heti riisin ja höyrytettyjen vihannesten kera.
Vinkki:
Voit käyttää lihana paistileikkeitä, mutta mehevämpää tulee nahan kera.
-
Laktoositon