Rapeat kanan koipireidet uunijuureksilla
Kanan ja kasvisten liitto paahtuu uunissa ihanan aromikkaaksi. Käy broilerin kypsyessä vaikka lenkillä tai leiki lasten kanssa.
3-4 annosta
-
Uuniin
Valmistusaineet
1 pkt Kariniemen Kananpojan Koipireisi marinoitu n. 1,2 kg
2 perunaa
2 porkkanaa
1 sipuli
2 pientä punajuurta
pala lanttua
½ dl oliiviöljyä
2 rkl hunajaa
1 sitruunan raastettu kuori
1 rosmariinin oksa
suolaa ja mustapippuria
Resepti
Ota kanapalat huoneenlämpöön n. 30 min ennen paistamista. Paloittele juurekset ja pyörittele ne öljyssä. Mausta hunajalla, sitruunankuorella, suolalla ja pippurilla. Revi rosmariinista lehdet ja sekoita ne juuresten joukkoon. Laita juurekset uunivuokaan tai -pellille ja nosta kanapalat päälle. Paista 180 asteisessa uunissa noin tunti. Anna levähtää hetki ennen tarjoilua.
-
Ei lisättyä natriumglutamaattia
-
Gluteeniton
-
Laktoositon
-
Runsasproteiininen