
Näin onnistut koipipalojen grillauksessa
Grillaa koivet ja koipireidet ensin suoralla lämmöllä, jolloin lihoihin tulee kauniit pinnat. Jatka sitten kypsennystä epäsuoralla lämmöllä. Koipien kypsytysaika on noin 30 minuuttia ja koipireisien noin 50 minuuttia. Molempia voi toki esikypsentää uunissa. Koipien ja koipireisien kannattaa antaa maustua pitkään ennen grillausta. Suola auttaa sitomaan nestettä lihaksessa, jolloin tuote pysyy paremmin mehukkaana. Eli jos maustat koivet itse, kannattaa ne laittaa maustumaan jo hyvissä ajoin ja marinadissa/mausteseoksessa tulisi olla mieto suola valmiiksi. Myös grillauksen aikana marinadia tai maustekastiketta voi sivellä lihojen pintaan. Kun kypsennysaika on pitkä, ei marinadiin kannata lisätä paljoa sokeria, sillä se tuppaa palamaan herkästi lihan pintaan pitkässä grillauksessa.
1.
Ota koipipalat huoneen lämpöön 30 minuuttia ennen grillausta. Pyyhkäise ylimääräinen marinadi pinnasta talouspaperilla. Kuumenna tällä välin grilli.
2.
Asettele valmiiksi -tai itse maustetut koipipalat kuumaan grilliin. Grillin tulee alkuun olla todella kuuma, jolloin kanan ritilöihin kiinni palamisen riski pienenee.
3.
Grillaa kuumassa grillissä koipipaloihin kaunis väri kauttaaltaan.
4.
Säädä grillin lämpö miedommalle. Hiiligrillissä ilmanottoaukoilla pohjassa ja kannessa. Kaasugrillissä polttimia säätämällä.
5.
Laita kansi kiinni ja grillaa miedolla lämmöllä noin 30 minuuttia, kunnes koipipalat ovat mehukkaan ja murean kypsiä. Kääntele koipipaloja aika ajoin saavuttaaksesi tasaisen kypsymisen. Voi mitata sisälämpötilan digitaalisella lihalämpömittarilla. Sisälämmön tulisi olla vähintään 75 astetta.
Vinkki: Sivele grillauksen loppuvaiheessa pintoihin itse tehtyä hapokkaan yrttistä chimichurria. Ahhh!
