Rosmariinilla maustettua kananpoikaa, paahdettuja varhaisperunoita ja pariloitua broccoliinia
Meheväksi paistettu Kariniemen Kananpojan Rintafilee saa tässä makoisassa reseptissä seurakseen rapsakat paahdetut perunat sekä viimeaikojen hittivihanneksen broccoliinin. Kirpakkuutta annokseen tuo aurinkokuivattu tomaatti-vinegretti.
4 annosta
-
Liedelle
-
Grilliin
Valmistusaineet
1 pkt Kariniemen Kananpojan rintafilee paahdettu valkosipuli-timjami 590 g
250 g varhaisperunoita pestynä
100g broccoliinia
100 g aurinkokuivattu tomaatti-vinegrettiä
2 rosmariinin oksaa
1 iso punainen chili viipaloituna
n. 1 dl oliiviöljyä
suola
mustapippuria myllystä
½ dl lehtipersiljaa koristeluun
Aurinkokuivattu tomaatti-vinegretti:
2 rkl aurinkokuivattua tomaattia
1,5 dl öljyä
3rkl sitruunamehua
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
1 rkl korianteria silputtuna
Resepti
Aloita paahtamalla varhaisperunat. Laita pestyt ja kuivatut perunat kulhoon ja mausta ne oliiviöljyllä, suolalla sekä rouhitulla mustapippurilla. Sekoita huolellisesti ja levitä perunat uuninpellille. Paahda 225 asteessa noin 30 minuuttia, kunne perunat saavat kauniin värin ja ovat kypsiä. Satokauden ulkopuolella voit käyttää myös pienemmiksi leikattuja talviperunoita.
Esikeitä broccoliinit suolalla maustetussa vedessä noin 2-3 minuuttia ja jäähdytä ne kylmässä vedessä.
Paista kananpojan rintafileet voi-öljyseoksessa noin 5 minuuttia molemmin puolin. Paistamisen puoli välissä laita pannulle myös viipaloitu chili sekä rosmariininoksat. Valele rosmariinista ja chilistä makua saanutta paistirasvaa kananpojan rintafileiden päälle paistamisen aikana. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Pyörittele esikeitetyt broccoliinit öljyssä ja grillaa parilalla tai grillissä napakan kypsiksi. Mausta suolalla.
Valmista aurinkokuivattu tomaatti-vinegretti. Laita valutetut aurinkokuivatut tomaatit kulhoon muiden ainesten kanssa ja poraa sauvasekoittimella sileähköksi. Tarjoa paistetun kananpojan rintafileen, paahdettujen perunoiden ja grillatun broccoliinin kera.
-
Gluteeniton
-
Laktoositon
-
Runsasproteiininen