
Näin onnistut kanansiipien grillauksessa
Kanansiipien grillaus vaatii hieman kärsivällisyyttä pienen kokonsa ja tämän myötä määränsä vuoksi, mutta kärsivällisyys palkitaan. Grillatut siivet nimittäin ovat parasta sitten grillin keksimisen jälkeen. Siivet grillataan keskilämmöllä ja ne kypsyvät noin 20-30 minuutissa. Siipien kannattaa antaa maustua pitkään ennen grillausta. Suola auttaa sitomaan nestettä lihaksessa, jolloin tuote pysyy paremmin mehukkaana. Eli jos maustat siivet itse, kannattaa ne laittaa maustumaan jo hyvissä ajoin ja marinadissa/mausteseoksessa tulisi olla mieto suola valmiiksi. Grillatessa siipiä kannattaa käännellä usein ja sivellä niihin marinadia tai grillauskastiketta. Siivetkin voi esikypsentää uunissa, jolloin grillaamalla niihin viimeistellään rapeat pinnat. Voit heittää hiilille myös savustuspalikan, laittaa kannen kiinni ja antaa siipien savustua kypsiksi.
1.
Ota siivet huoneen lämpöön 30 minuuttia ennen grillausta. Kuumenna tällä välin grilli.
2.
Asettele valmiiksi -tai itse maustetut siivet kuumaan grilliin. Grillin tulee alkuun olla melko kuuma, jolloin siipien ritilöihin kiinni palamisen riski pienenee.
3.
Grillaa kuumassa grillissä siipiin kaunis väri kauttaaltaan.
4.
Säädä grillin lämpö miedommalle. Hiiligrillissä ilmanottoaukoilla pohjassa ja kannessa. Kaasugrillissä polttimia säätämällä.
5.
Laita kansi kiinni ja grillaa miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes siivet ovat mehukkaan ja murean kypsiä. Kääntele siipiä aika ajoin välttääksesi pintojen liian värin saamisen.
