
Jartun tila
Jartun kotitila sijaitsee Satakunnan sydämessä Huittisissa. Tilalla kasvatetaan kananpoikia, viljellään viljaa ja harjoitetaan maanrakennustoimintaa.
Tilan nykyiset omistajat ovat Juha ja Kalle Jarttu. Tilan vastuualueet on jaettu yrityksessä selkeästi veljesten kesken. Juha vastaa maataloudesta ja kananpojista yhdessä vaimonsa Pauliinan kanssa. Perheeseen kuuluu myös kolme poikaa. Perhe asuu tilan pihapiirissä vanhassa päärakennuksessa kasvatushallien välittömässä läheisyydessä. Kalle puolestaan vastaa maanrakennustoiminnasta, jota on hän kehittänyt voimakkaasti viime vuosina. Maanrakennuspuoli työllistää suoraan noin kymmenkunta henkilöä. Kallen avopuoliso Jaana on mukana toimistotöissä.

Kotitila ostettiin suvulle 1920-luvulla, kun Harjavallassa aikaisemmin sijainneen tilan maat jäivät Kokemäenjoen patouksen johdosta veden alle. Siitä asti tilalla on harjoitettu viljan viljelyä ja eläintaloutta. Kananpoikien kasvatuksen aloitti Juhan ja Kallen isä Pekka Jarttu vuonna 1978 maanviljelyksen sivutoimena. Sittemmin kananpoikien kasvatusta on suunnitelmallisesti laajennettu nykyiseen kokoonsa. Tilan nykyinen sukupolvi on neljäs. Vastuu tilasta siirtyi isältä pojille vuonna 2007.

Jartun tilalla eläinten hyvinvointi on etusijalla ja sitä pyritään kehittämään jatkuvasti. Tilalla viljellyistä viljoista suurin osa käytetään suoraan kananpoikien ravinnoksi. Viljaa ostetaan lisäksi paikallisilta viljelijöiltä. Jartun tila on mukana paikallisten broilertuottajien omistamassa rehutehtaassa, joka toimittaa tilalle viljan lisäksi käytettävän rehun. Kananpoikien lanta hyödynnetään omiin sekä naapuriviljelijöiden peltoihin. Tila on mukana myös viljelijöiden yhteisessä tuulivoimalassa. Kanaloissa käytetään uusimpia energiaa säästäviä tekniikoita. Myös maansiirtokoneet pyritään valitsemaan energiatehokkuutta silmällä pitäen. Juha on aktiivisesti mukana erilaisissa alan edustustehtävissä. Hänestä on tärkeää saada olla mukana kehittämässä alaa eteenpäin.

