Maailman paras kanapaella
Parilla Españolassa on vaalittu samaa kanapaellareseptiä jo kymmeniä vuosia, eikä suotta! Jos kotoasi ei ihan paellapannua löydy, voit korvata sen jollain muulla hellan- ja uuninkestävällä astialla tai tarvittaessa siirtää paellan tavallisella paistinpannulta uunia varten vuokaan. Valmistusta voi nopeuttaa vaihtamalla rintafileet Kariniemen Kanapojan Fileesuikaleisiin.
4 annosta
-
Uuniin
-
Liedelle
Valmistusaineet
1 pkt Kariniemen Kananpojan Fileesuikale maustamaton 250 g
250 g mustekalarenkaita
150 g sinisimpukan lihaa
150 g katkarapuja
1 sipuli
1 paprika
2 valkosipulin kynttä
1 dl tomaattimurskaa
3 dl riisiä
5 dl kanalientä
½ dl valkoviiniä
½ tl suolaa
½ tl sahramia
8 vihersimpukkaa kuoressa
1 sitruuna
Resepti
Kuutioi Kananpojan Rintafilee. Leikkaa mustekala renkaiksi. Pilko sipuli, paprika ja valkosipulinkynnet. Laita paellapannuun öljyä ja lisää sitten kaikki paloitellut ainekset ja riisi. Kuullota pannun sisältö ja lisää sitten tomaattimurksa, kanaliemi ja valkoviini. Sekoita hyvin, ettei riisi paakkuunnu. Mausta suolalla ja sahramilla. Sulata äyriäiset ja lisää ne joukkoon. Kuoressa olevat vihersimpukat asetellaan kauniisti paellan pinnalle. Siirrä paellapannu 230-asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi tai kunnes riisi on kypsää. Lohko vielä sitruuna koristeeksi.
-
Ei lisättyä natriumglutamaattia
-
Gluteeniton
-
Kevytsuolainen
-
Laktoositon
-
Runsasproteiininen
-
Vähärasvainen