Paistettua kananpoikaa ja kolmen sitruksen salaatti
Sydäntalvella tämä ruoka tuo valon pimeyteen, mutta toimii yhtä lailla myös keskikesän sateisten päivien piristeenä. Tämä resepti on kirjasta Kana - kaikki kananpojasta.
4 annosta
-
Uuniin
Valmistusaineet
1 pkt Kariniemen Kananpojan Paistileike 600 g
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
Kastike:
1 dl mantelia rouheena
1 tl korianterinsiemeniä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 vihreä chili hienonnettuna
2 tl unikonsiemeniä (ei välttämätön)
1 dl oliiviöljyä
2 rkl sherryviinietikkaa tai punaviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria
Sitrussalaatti:
2 appelsiinia
1 verigreippi
1 pomelo
1 endiivi
1 dl rucolaa
4 dl lehtisalaattisekoitusta
Resepti
Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Mausta paistileikkeet suolalla ja mustapippurilla. Sivele pinnat öljyllä ja kypsennä uunivuoassa noin 25 minuuttia.
Valmista broilerin kypsyessä salaatinkastike paahtamalla manteleita kuivalla paistinpannulla ja lisää lopuksi joukkoon murskatut korianterin-ja fenkolinsiemenet.
Ota seos pannulla ja sekoita joukkoon loput kastikkeen ainekset. Anna jäähtyä.
Sitrussalaatti:
Leikkaa sitrushedelmät kuorettomiksi lohkoiksi ja revi salaatit reiluiksi paloiksi, sekoita joukkoon jäähtynyt kastike. Tarjoa paistettujen reisipalojen kanssa.
-
Gluteeniton
-
Laktoositon