Thaimaalainen broileripiirakka
Thaimaalaiset, raikkaat maut nyt kanapiirakassa! Pohjaan tuo rapsakkuutta sokerijuurikaskuitu, jonka voi korvata myös kaurahiutaleilla. Tämä Vivikka Monton laatima resepti on Suomen paras suikalekokki -kilpailun satoa.
8 annosta
-
Uuniin
-
Liedelle
Valmistusaineet
1 pkt Kariniemen Kananpojan Paistisuikale maustamaton 250 g
1 sipuli
1 rkl voita tai öljyä
mustapippuria myllystä
1 tl suolaa
1 päärynä
2 dl kookoskermaa tai kookosmaitoa
2 kananmunaa
2 dl maustamatonta tuorejuustoa
2:n limen mehu
1 dl tuoretta korianteria hienonnettuna
2 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
n. 1 rkl chilikastiketta.
3 puristettua valkosipulinkynttä
1 rkl kalakastiketta (tai soijakastiketta)
(suolaa)
Piirakkapohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
½ dl sokerijuurikaskuitua (tai kaurahiutaleita)
½ dl vettä
½ tl suolaa
Resepti
Nypi huoneenlämmössä pehmennyt voi ja kuivat aineet keskenään. Lisää vesi. Nosta taikina jääkaappiin vetäytymään muovikelmuun käärittynä siksi aikaa, kun valmistat täytteen.
Paista broileri ja silputtu sipuli voissa tai öljyssä paistinpannulla kypsiksi. Mausta pippurilla ja suolalla. Pilko kuoritun päärynän hedelmäliha kuutioiksi. Sekoita kulhossa keskenään loput ainekset. Jätä osa korianterista piirakan koristeluun. Chilikastikkeiden tulisuudet vaihtelevat suuresti, joten lisää kastiketta vähitellen ja maista seosta välillä. Tarkista suolaisuuden määrä ja lisää suolaa tarvittaessa.
Levitä taikina voidellun vuoan (halkaisija n. 28 cm) pohjalle ja reunoille. Levitä broileri- ja sipuliseos sekä päärynäkuutiot piirakkapohjalle. Lisää kookoskermaseos päälle. Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia kunnes piirakka on hyytynyt. Peitä piirakka foliolla, kun se on saanut vähän väriä pintaan. Koristele valmis piirakka korianterin lehdillä.
Tarjoile piirakka esimerkiksi vihersalaatin kera.
Muutama huomio:
Sokerijuurikaskuitu tuo pohjaan mukavaa rapsakkuutta mutta ei ole pakollinen ainesosa. Kalakastike puolestaan tuo täytteeseen ihanan thaimaalaisen maun, mutta toki sen voi korvata soijakastikkeella.
-
Ei lisättyä natriumglutamaattia
-
Runsasproteiininen