Wallenbergerit Kariniemen tapaan
Jauhelihan ei aina tarvitse olla sikaa tai nautaa, vaan vaihtoehtona on myös kevyttä broilerin jauhelihaa. Tällä reseptillä valmistat jauhelihapihvit helposti, tietysti kanasta. Wallenbergin pihvistä tutut mausteet on vaihdettu raikkaaseen sitruunaan.
3-4 annosta
-
Liedelle
Valmistusaineet
1 pkt Kariniemen Kananpojan jauheliha 400 g
1 tl suolaa
¼ tl vastajauhettua valkopippuria
½ sitruunan kuori raastettuna
2 dl kuohukermaa
4 reilua viipaletta vaaleaa leipää
voita paistamiseen
½ sitruunan mehu
Resepti
Pidä kaikki raaka-aineet kylmänä ennen valmistuksen aloittamista ja sen aikana. Hienonna leipäviipaleet hienoksi rouheeksi. Sekoita mausteet ja sitruunankuori jauhelihan joukkoon sähkövatkaimella tai puukauhalla. Lisää kerma joukkoon vähitellen, koko ajan vatkaten. Anna taikinan jäähtyä kunnolla jääkaapissa ennen muotoilua.
Tee taikinasta kuusi samankokoista nokaretta kahden ruokalusikan avulla. Pyöräytä nokareet leipäraasteessa ja muotoile ne sitten paksuiksi pihveiksi kämmenten välissä. Jauhotettua taikinaa on helpompi käsitellä.
Paista pihvit voissa keskilämpöisellä pannulla noin kolme minuuttia per puoli, kunnes ne ovat läpikypsiä.
Tarjoile keitettyjen herneiden ja perunamuusin kanssa. Purista sitruunan mehua pihvien päälle juuri ennen tarjoilua.
-
Ei lisättyä natriumglutamaattia
-
Runsasproteiininen