Miniloma ja puinteja
Syysvehnät on jo puitu. Satoa tuli noin 6–7 tonnia hehtaarilta. Tällä hetkellä puimme kauroja, jonka jälkeen tulee pieni tauko ennen kevätvehnien vuoroa.
Kevätvehniltä ei ole odotettavissa vastaavia satomääriä, sillä sademäärät jäivät kasvukaudella vähäisiksi. Toivottavasti syksystä ei tule liian sateista ja märkää, jottei tarvitse kehnoja satoja kaiken kukkuraksi kuivata tolkuttoman kauan kuivurissa. Tilamme kuivuri on kohta jo 14 vuotta lämmennyt hakkeella, tavanomaisen öljyn sijaan.
Pesu ja puhtaus
Kanalat on tyhjennetty ja pesty. Tällä hetkellä suoritan irtaimiston pesua ja desinfiointia. Seuraavat untuvikot saapuvat meille kuun puolivälissä.
Päätimme projektiryhmän kanssa, että tulevat kananpojat käyttävät tavanomaisia virikkeitä tällä kertaa, jotta saamme lisää käyttäytymisdataa tulosanalyyseja varten. Tavanomaisia virikkeitä ovat esimerkiksi orret, sekä erilaiset roikkuvat ja nokittavat kiiltävät prikkalevyt, salibandypallot ja narunpätkät.
Meillä on käyttäytymisdataa kerättynä neljästä eri lintuparvesta. Viimeisimmän tulokset saamme katsottavaksi parin viikon sisällä. Valitettavasti huonot etäyhteydet operaattoriverkossa ovat välillä hidastelleet tulosten saamista, mutta homma etenee!
Miniloma Vaasassa
Olimme Essin ja koiramme Lunan kanssa viime viikolla muutaman päivän Vaasassa lomailemassa (tai viettämässä rästiin jääneitä viikonloppuja). Kelit olivat mahtavat ja oli mukava rauhoittua hetkeksi ennen seuraavaa parvea, sekä puinti- ja syyskylvöurakkaa.