Luhtalan tila
Luhtalan kotitilan sukujuuret ulottuvat vuoteen 1922, jolloin tilan nykyisen isännän, Mikko Luhtalan, isoisä osti Salmela -nimisen paikan.
Tilalla harjoitettiin maidontuotantoa sekä perinteistä peltoviljelyä, kunnes Mikon isä Toivo päätti lähteä hakemaan uutta tuotantosuuntaa tultuaan isännäksi. Ensimmäinen kanala rakennettiin vuonna 1976, seuraava 1987 ja kolmas vuonna 1997. Nykyinen isäntä Mikko osti tilan vanhemmiltaan vuonna 2008 päästyään armeijasta.
Luhtalan Tilan kaikki kanalat lämpiävät metsähakkeella. Omilla pelloilla viljellään vehnää kananpoikien ruoaksi. Pelloilla kasvaa myös ohraa ja härkäpapua vuorottelukasveina. Tilalla pidetään huolta eläinten hyvinvoinnista. Kanalat kierretään kaksi kertaa päivässä ja niitä valvotaan 24 tuntia vuorokaudessa uusimmalla teknologialla.