
Pusan tila
Pusan kotitila sijaitsee Alastaron Annisten kylässä Loimaalla, idyllisessä joen halkomassa peltomaisemassa. Paikalla on ollu tilanpitoa ainakin 1540-luvulta lähtien ja nykyinen päärakennuskin on 150 vuotta vanha.
Tila on toiminut aikoinaan niin rusthollina kuin satulaseppien asuinpaikkana. Pusa on ollut jo vuosisatoja harvinainen yksinäistila eli kylänsä ainoa tila. Nykyisen suvun hallussa tila on ollut vuodesta 1927, jolloin nykyisen isännän isoisoisä osti tilan ja muutti sinne perheineen. Paikallisesti Pusa ja pusalaiset ovat tunnettuja ja tarinoita riittää etenkin vanhemman väen keskuudessa, mikä on seurausta lähinnä sodankäyneen sukupolven villeistä edesottamuksista sekä tilalla että kylillä.

Tänä päivänä Pusan tilalla keskitytään kananpoikien kasvattamiseen, jonka nykyisen isännän vanhemmat aloittivat vuonna 1986. Kasvatus on ollut iso osa tilan identiteettiä jo yli 30 vuotta, ja se kiinnostaa usein myös tilalla vierailevia kaupunkilaisia ja lapsia tai muualla tavattuja uusia tuttavuuksia. Isäntäväki pitää tärkeänä, että kiinnostuneille tuodaan avoimesti esiin toimintaan liittyviä asioita: kananpoikien hyvät olosuhteet, puhdas ja laadukas suomalainen liha, työn ja eläinten vaikutus arkeen. Kotitilalla ei nykymittakaavassa ole suuria määriä lintuja, mutta se tekee kasvatustyöstä nopealiikkeistä ja muutoksiin sopeutuvaa. Parasta on lintujen tarkkailu ja ammattitaidon kehittäminen seuraamalla niiden käyttäytymistä.

Kasvatuksessa on selkeät toistuvat työvaiheet, jotka palkitsevat tekijänsä. Ensin on tyhjä, kuin uudeksi siivottu ja pesty kasvattamo, joka on valmiina ottamaan untuvikot vastaan. Sitten untuvikkoaika, joka on hyvin tärkeä kananpoikien kasvulle. Kasvatuksen, ruokinnan ja olosuhteiden pitäminen optimaalisina. Viimeinen työvaihe on hallin puhdistus, jota seuraa ansaittu tauko. Lintujen lähdettyä tulee kuitenkin nopeasti taas se vanha tuttu tunne: "olisipa mukava kun uudet linnut jo tulisivat". Kiintymys kananpoikiin on aina olemassa.

Kasvatuksessa syntyvää ravinteikasta kuivikelantaa käytetään omilla viljelyksillä, ja samalla saadaan loimaalaiseen savimaahan paljon kaivattua eloperäistä ainetta. Tilan peltopinta-alaa on voimakkaasti kasvatettu vuokraamalla ja viljelyssä keskitytään laadukkaan elintarvikeviljan tuottamiseen. Osa kotitilan vehnästä annetaan ruoaksi kananpojille. Tilanpito on isännän pääelinkeino, mutta hiljaisempina aikoina ehtii käydä myös "kesätöissä" moottoripyöräkaupassa sekä talvella tehdä metalliyrityksille alihankintaa. Emäntä käy tilan ulkopuolella töissä, mutta on tarvittaessa apuna myös tilalla kanalassa ja pellolla. Myös uuden polven isännän alku on innokkaasti mukana lintujen hoidossa ja traktorihommissa. Isännän on myös vapaa-ajallaan vaikea irrottautua työhön liittyvistä asioista - kananpojan siipiä menee lähes määrättömästi kesäisin grillattuna ja talvella uunissa valmistettuna.
